Korvaamaton inhimillisyys

Tekoäly on tuonut merkittäviä etuja terveydenhuoltoon esimerkiksi diagnostiikan, rutiinitehtävien automatisoinnin ja tiedonkeruun nopeutumisen kautta. Potilaan ja terveydenhuollon ammattilaisen välinen vuorovaikutus säilyy kuitenkin hoidon perustana, sillä empatian ja inhimillisen kohtaamisen merkitystä ei voida korvata pelkillä teknisillä ratkaisuilla. Näitä vuorovaikutustaitoja tarvitaan erityisesti herkissä tilanteissa, kuten vakavien diagnoosien tai suru-uutisten yhteydessä.

Psykologi Harry Harlow’n klassiset koeasetelmat osoittavat lämpimän, pehmeän “emon”merkityksen apinoiden hyvinvoinnille verrattuna kylmään mutta ravinnon tarjoavaan vaihtoehtoon. Tämä ilmentää perustavanlaatuista tarvetta kokea läheisyyttä ja turvallisuutta, jota teknologialla ei voi korvata. Myös Yuval Noah Hararin näkemykset korostavat ihmiskunnan historiallisen sosiaalisen kanssakäymisen merkitystä lajimme selviytymiselle.

Kuitenkin toisin muilla eläinlajeilla, ihmisen kyky kiintyä yksilöihin, joita ei ole koskaan tavannut kasvotusten, on ainoa laatuaan. Ennen kirjeiden, nykyisin internetin ja digitaalisen viestinnän kautta on mahdollista muodostaa merkityksellisiä ihmissuhteita, vaikka fyysinen kontakti puuttuu. Kielen ja sanojen rooli on lajillemme keskeinen. Se luo emotionaalisia siteitä, jopa kuvitelmia, joiden varaan kiintyminen muodostuu. Tarkoittaako tämä, että voimme kiintyä tekoälyyn?

Vaikka tekoäly kykenee yhä paremmin tunnistamaan tunnetiloja ja käsittelemään tietoa, inhimillisten tunteiden, empatian ja syvällinen ymmärtäminen on sille edelleen haastavaa. Ellei jopa mahdotonta. Mielenterveyden tukipalveluissa konemainen keskustelu ei yleensä vastaa potilaan tarvetta tulla aidosti kuulluksi, pahimmassa tapauksessa se voi jopa voimistaa yksinäisyyden tunnetta ja turhautumista, jos ‘‘botti’’ ei ymmärrä asian tai tunnetilan kontekstia. Chatbotit, jotka ovat erinomaisia suoraviivaisissa kysymyksissä, usein jäävät puutteellisiksi emotionaalista tukea vaativissa tilanteissa.

Terveydenhuollon kehittämisessä ei siten ole kyse päätöksestä “tekoäly vai ihminen?”, vaan näiden vuorottelun ja tasapainon löytämisestä. Järjestelmät voivat esimerkiksi, nopeuttaa diagnooseja ja sujuvoittaa prosesseja, mutta aito ihmiskontakti on keskeinen tekijä kun potilas tarvitsee tukea, ymmärrystä ja myötätuntoa. Inhimillisen yhteyden tarve, kyky kiintyä ja luoda yhteys toiseen sanallisen vuorovaikutuksen kautta, on myös terveydenhuollon ytimessä, eikä mikään algoritmi ainakaan toistaiseksi pysty sitä korvaamaan.

Lämpimästi,

Riikka