Toinen Essee

Onko Tieto Tie Onneen?

Kun aikuinen, noin kolmekymmentävuotias opiskelija päättää tavoitella unelmiaan ja harkitsee muuttoa opiskellakseen alaa, josta on pitkään haaveillut. Voivat päätökseen lähteä ulkomaille olla vaikuttaaneet kotimaan pääsykokeiden käytännöt, jotka aiemmin estivät yliopistopaikan saamisen. Tai yleisesti kotimaassa tarjolla olevien akateemisten ohjelmien tarjonta, tai siis sen puute. Uran vaihto, sekä siirtyminen yliopistoon herättävät kysymyksiä tiedosta, sen vastaanottamisen toteutuksesta, sekä myös siitä, millaiset ovat ne puitteet, jossa tämä opetus järjestetään.

Opiskelija, tässä tapauksessa substanssi, on nyt valmis ottamaan vastaan muotonsa, tiedon. Tämä tieto painetaan häneen yliopistossa yhtä tehokkaasti kuin kuuma muotti vahan pintaan. Sijoittajien innoittamana tämä loppuun jalostettu ja suoraviivainen menetelmä varmistaa tasalaatuisen lopputuloksen. Kuin massatuotettu IKEA-kahvipöytä liukuhihnalla, standardoiduilla osillaan, osana virtaviivaista prosessia. Tästä aivotehtaasta valmistuvat opiskelijat ovat valmiita palvelemaan yrityksiä, jotka puolestaan tukevat kansantaloutta veroilla, täyttäen valtion kirstut kullalla ja yhteiskunta osoittaa seisten kiitollisuuttaan.

Kun tämä standardoitu muoto on pysyvästi painautunut opiskelijaan, hänen oletetaan saavuttavan toteutumisen niin sanotun aktiivisen älyn kautta, mutta onko näin? Tiedon muoto on se, mikä muuntaa materiaalin, opiskelijan, aktualisoituneeksi akateemikoksi. Mutta riittääkö pelkkä muodon painaminen, vai vaatiiko tiedon saavuttaminen kuitenkin jotain enemmän?

Substanssin Ja Muodon Tanssi

Tällä viikolla luimme tekstin Al-Farabin ajattelusta. Muoto, eli tieto, ei ole olemassa itsenäisesti. Se vaatii vastakappaleensa muodostuakseen. Kappaleen jolle se voi antaa muodon. Kuten jäätanssissa, molemmat osapuolet vaikuttavat kokonaisesitykseen. Tieto muokkaa substanssia, kun taas substanssi herkistyy tiedon vaikutuksille. Tieto käynnistää liikkeen, mutta ilman opiskelijan vastetta tasapainoista esitystä ei synny. Ilman vastaanottajan aktiivista osallistumista tiedon aktualisoituminen jää vajaaksi.

Tätä ajatusta aktiivisesta intellektistä, ei tulisi rajoittaa vain filosofiksi tulemiseen. Tiedon tai taitojen omaksuminen edellyttää oppijan responsiivisuutta. Vain näin voidaan taata tiedon syvällinen omaksuminen. Ajatusten ja olemuksen muotoutuminen, sekä jatkuva kehittyminen kohti ideaalia. Kuten kokenut tanssipari, joka ohjaa heikompaa tanssijaa, aktiivinen äly johdattaa substanssia kohti kehittyneempää esitystä, luoden ihanteellisen tilan kehittymiselle osallistumatta itse liikkeeseen. Se ohjaa eteenpäin, mutta vain, jos substanssi on sille avoin. Tieto edellyttää aktiivista sielua, Al-Farabi korostaa, että tieto ei ole vain annettu, vaan se toteutuu vasta, kun se aktivoituu sisältäpäin.

Yksilö vai Yhteiskunta?

Jos nyt tarkastelemme tavoiteltavaa ideaalia pelkästään koulutuksen ja tiedon näkökulmasta, aktualisoitunutta älyä, on totta, että pyrkimys älylliseen kehitykseen edistää ihmisen onnellisuutta. Oman potentiaalin löytäminen, sekä sen aktualisointi antavat oppiajalle onnistumisen ja kyvykkyyden tunteen. Kuitenkin, kun tarkastelemme asiaa lähemmin, tulee mieleen kysyä, onko oppimisprosessi yliopistossa todella aktiivinen, vai jääkö se kuitenkin vain opiskelijoihin pakotetuksi muodoksi? Rohkaiseeko yliopisto itsenäiseen ajatteluun, vai ohjaako se opiskelijat ennalta määriteltyihin muotteihin, jotka on suunniteltu palvelemaan yritysten ja yhteiskuntamme välittömiä tarpeita? Sivuuttaen yksilön ja yhteiskunnan pidemmän aikavälin tarpeet.

Onko yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavampaa tuottaa yksilöitä, jotka palvelevat yritysten etuja, vai tulisiko meidän tukea opiskelijoiden yksilöllisiä kykyjä, antaen heidän saavuttaa täyden potentiaalinsa? Tuleeko opiskelijalle tarjota kaikki saatavilla olevat älylliset resurssit rajoittamatta heitä ennalta määrättyihin akateemisiin polkuihin, jotka on suunniteltu ensisijaisesti työelämän tarpeisiin, opiskelijan oman kiinnostuksen kustannuksella? Onko tämä rajanveto kuitenkin hidaste yhteiskuntamme monitieteiselle kehitykselle, sekä innovaatioille?

Korkeakouluissa tietoa kaadetaan opiskelijoihin samanaikaisesti useista eri lähteistä. Saako opiskelija yliopistossa mahdollisuuden olla merkityksellinen aktiivinen vastaanottaja, joka muuntaa tiedon ymmärrykseksi? Vai jääkö hän sittenkin passiiviseksi vastaanottajaksi määrättyjen suuntaviivojen väliin?

Oikotie Onneen

Voiko ihminen, joka jatkuvasti omaksuu uutta tietoa ja pyrkii jatkuvasti sammuttamaan tiedonjanoaan, saavuttaa onnellisuuden? Tässä yhteydessä mieleen nousee kuuluisa sanonta: onko parempi olla onnellinen sika karsinassa vai onneton Sokrates? Jos muoto voi säilyä vain substanssissa, ja jos tämä tietty substanssi ei pääse tälle tulvivalle tiedon keitaalle, kuihtuuko hän lopulta janon riuduttamana? Jatkaen silmät sumeina unelmointia tulevaisuudestaan ilman, että koskaan pääsi sitä toteuttamaan?

Onko koulutus ja tieto yhteiskunnassamme itseisarvo, vai onko se vain keino saavuttaa parempi yhteiskunnallinen asema, ura tai status? Haluaako kukaan oikeastaan tietää kaikkea, varsinkaan jos tietää, miten asioiden kuuluisi mennä, kun asiat ei yleisesti ottaen kuitenkaan mene kuten niiden kuuluisi? Saako tieto toisinaan meidät raivon partaalle, kun osaamme arvioida sillä tiedolla, millainen arvioitavan asian laita todellisuudessa on, tai millainen sen tulisi olla?

Jos asian tai henkilön potentiaali jätetään tilaan, jossa se ei toteudu, sitä voidaan pitää hukattuna mahdollisuutena. Kuten kodinkoneet, jotka pidetään jatkuvasti valmiustilassa, mutta joita ei koskaan käytetä, haaskaamme energiaa, jos potentiaalia ei käytetä tarkoituksenmukaisesti.

Al-Farabin mukaan muoto tekee substanssista sen, mitä se on. Substanssi itsessään pysyy pelkkänä potentiaalina, kunnes se saavuttaa aktualisoidun muotonsa. Tiedon sisäistäminen ei ole passiivinen prosessi, eikä sitä tulisi sellaisena mieltää. Jokaisella opiskelijalla on omat kiinnostuksen kohteensa ja ainutlaatuiset kykynsä, jota ei yksinkertaisesti voi sovittaa yhteen ja samaan muottiin.

Johtopäätös

Kun aikuinen opiskelija aloittaa uuden akateemisen matkansa, potentiaalin aktualisoituminen ja Al-Farabin filosofinen näkemys tiedon vastaanottamisesta liittyvät läheisesti prosessiin. Tieto, kuin tanssi, vaatii opiskelijalta aktiivista osallistumista, jokainen harjoitus, myös harha-askel tuo tätä opiskelija-substanssia askeleen verran lähemmäs täydellisyyttä.

Al-Farabin näkemyksessä, kuinka sielut pysyvät pelkkinä potentiaaleina, elleivät ne pyri kehittymään, resonoi vahvasti. Tämän periaatteen mukaisesti voidaan todeta, että opiskelija, joka vastaanottaa tietoa ilman aktiivista pyrkimystä ymmärtää tai soveltaa sitä, jää ikuisesti kauas täyden potentiaalinsa tilan saavuttamisesta. Ilman todellisen potentiaalinsa aktualisoitumista. Tätä tanssia ei tulisi nähdä standardoituna teollisena prosessina, vaan merkityksellisenä elämänmatkana kohti yksilön korkeinta potentiaalia.

Oppimisen ilon tulisi olla arvo sinänsä, ja jonain päivänä tämä ilo voidaan siirtää eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Muodostaen aidon olemassaolon ilo, jossa tiedon hankkiminen on ensimmäinen askel matkalla kohti yksilön täyttä potentiaalia.

Lämpimästi,

Riikka